Edellisessä kirjoituksessa mainitsin roomalaisrouvan, joka museon esittelytekstin mukaan olisi sonnustautunut tutulus-kampaukseen. Ehkä on ehkä ei.

Näin kirjoitin tutulus-nimisestä kampauksesta joskus muinoin ilmeisen vakavahenkisenä opiskelijana. Vuosi taisi olla 2003 ja työ latinan seminaari:

…

”Tutulus-sanan etymologia on hämärän peitossa, mutta mahdollisesti se kuuluu etruskilaista alkuperää oleviin, reduplikatiolla muodostettuihin sanoihin (vrt. populus, titulus). Sana on kuitenkin mitä ilmeisimmin uskonnollinen alkuperältään. Tutulus saattaisi olla myös yhtedessä Tutunus-nimiseen jumaluuteen, jonka mainitsevat mm. Festus (PAUL.FEST.p.142) ja Arnobius (nat.4,7). Tutunus (tai Mutunus Tutunus) on Priapoksen kaltainen fallinen jumala, joka symboloi eri sukupuolten välistä yhteyttä avioliitossa ja jolle uhrasivat Festuksen mukaan purppurareunaiseen togaan pukeutuneet naiset (PAUL.FEST.p.143).(1)

Tutulus-sanasta johdettu tutulatus, kyseistä päähinettä käyttävää merkitsevä sana kuuluu jo Enniuksen sanavarastoon (Ann.121), kuten saamme tietää Varrolta (ling.7,44), joka itsekin selittää sanan merkitystä.(2) Hänen mukaansa nimitystä tutulati käytettiin tietyistä papeista, mutta oletettavaa on, että pappisryhmän alkuperä oli hieman hämärän peitossa itse Varrollekin. Tämä johtaa nimityksen roomalaisten perheenäitien (matres familias) käyttämästä kampauksesta. Varron selityksen perusteella kampauksen ja päähineen muodon voi päätellä olleen keilamainen tai kartionmallinen (ut metam), siis ilmeisesti alun perin korkea, päälaelle koottu nuttura. Varro yhdistää sanan etymologian suojelemista merkitsevään tueri-verbiin. Myös Festus (PAUL.FEST.p.485)(3) selittää samaista Enniuksen kohtaa. Hänen mukaansa tutulus on etenkin flaminican, flamen Dialiksen puolison korkea, purppuranvärisellä nauhalla hiuksiin sidottu koriste. Mahdolllisesti hän viittaa tällä flaminicalle ja roomalaisille morsiamille tyypilliseen seni crines-kampaukseen. Suetonius-fragmentti paljastaa vielä, että tutulus oli pappien villakankainen, kartionmallinen päähine. Tutulus oli käytössä edelleen Tertullianuksen aikana, ja sana esiintyy hänen De pallio -teoksessaan (4,130).

Nykytutkimuksen mukaan tutulus-kampausta suosivat yleisesti 500- ja 400-luvuilla eKr. etruskilaisnaiset, joilta roomattaret sen myöhemmin omaksuivat. On myös esitetty, että kampauksen alkuperä olisi kreetalainen. Keilanmallista tutulus-päähinettä ei ole voitu varmuudella tunnistaa roomalaisista taide-esineistä, mutta etruskilaisissa hautamaalauksissa on kuvattu kyseinen kampaus. Oletettavaa onkin, että hiuslaite on ollut päähineen esikuva. Roomalaisnaisten keskuudessa tutulus-kampauksella erottettiin perheenäidit (matres familias) ja matroonat (matrones) toisistaan.(4) Ilmeisesti muotonsa vuoksi tutulus-nimitys on siirtynyt myöhemmässä kielenkäytössä arkeologiseksi termiksi, joka kuvaa kartomaista rintaneulaa.”