Canterburyn asema englantilaisessa historiankirjoituksessa perustuu etenkin kaupungin katedraalin asemaan arkkipiispan istuimena. Murhatun Thomas Becket -piispan jäänteet houkuttelivat ihmisiä vierailemaan mahtipyhäkössä kaukaakin. Keskiajalla Canterbury olikin yksi läntisen maailman merkittäviä pyhiinvaelluskohteita ja Roomaan suuntaavan Via Francigena -pyhiinvaellusreitin lähtöpaikka.
Toiviomatkaamiseen on kietoutunut myös tärkeä osa englanninkielisen kirjallisuuden historiaa, nimittäin 1300-luvulla eläneen Geoffrey Chaucerin [n. 1328-1400] merkkiteos Canterburyn tarinoita. Kyseinen teos koostuu nimensä mukaisesti tarinoista, joita pyhiinvaeltajat kertoivat toisiaan viihdyttääkseen matkalla Lontoosta kohti Canterburyn katedraalia. Parhaalle tarinankertojalle olisi luvassa palkinnoksi illallinen The Tabard Inn -pubissa paluumatkan päätteeksi. Tarinoita on kertomassa värikäs joukko keskiaikaisia tyyppejä: nunnia, munkkeja, ritari, anekauppias, rietas mylläri ja rouva Bathista. Kaikkiaan kertomuksia on 24, joskin Chaucerin työ jäi kesken, emmekä saa tietää kenen tarina loppujen lopuksi olisi voittanut illallisen.
Teos on kirjoitettu englanniksi, mikä oli kirjoitusajankohtana poikkeuksellista, ranskan ja latinan hallitessa kirjallista kulttuuria. Chaucerin aikaisesta englannista käytetään nimitystä keskienglanti ja kieli on muuttunut vuosisatojen saatossa sen verran paljon, että jopa syntyperäinen kielenpuhuja saattaa tarvita modernisoitua editiota ymmärtääkseen tekstiä. Myös suomenkielinen käännös perustuu nykyenglanniksi toimitettuun versioon.
Keskienglantilaiseen versioon voi tutustua Internetissä, esim. Librarius.com -sivustolla, jossa vierekkäin alkuperäinen teksti sekä nykyenglanniksi toimitettu versio:
Tarinat alkavat kehyskertomuksella, jossa esitellään tarinan kertoja; itse kertomusten sisällöt vaihtelevat opettavaisista tuokioista räävittömiin juttuihin. Tarinoissa toistuu teemoja antiikista mytologiasta pyöreän pöydän ritareiden tarupiiriin ja useat tarinat tuovat mieleen Boccaccion Decameronen, joka onkin ilmeisesti ollut Chaucerin inspiraation lähteenä.
Modernissa Canterburyn kaupungissa Chaucer ja hänen teoksensa ovat edelleen läsnä. Valikoimaan tarinoita pääsee syventymään Canterbury Tales -museossa, jossa päästään tutustumaan tarkemmin viiteen pyhiinvaeltajaan kertomuksineen. Kierros museossa alkaa aikakauden asuun sonnustautuneen oppaan johdolla The Tabard Inn -pubista, josta lähdetään kohti Canterburya. Itse tarinat herätetty eloon nukketeatterin, animaatioiden ja ääniopasteen (aka audioguiden) avulla. Yhden museoon valikoituneen tarinan kertoo bathilainen rouva nimeltä Alyson.
”Upon a pacing horse easily she sat,
Wearing a large wimple, and over all a hat
As broad as is a buckler or a targe”
Alysonin tarina on yksi tunnetuimmista ja tutkituimmista, eikä ihme, sillä se tutustuttaa meidät 1300-luvun naisten elämään. Tarinaa edeltävä kertojan esittely on pitkä ja seikkaperäinen ja päästää ääneen elämäniloisen rouvan, jolla on takanaan useita avioliittoja. Alyson puolustautuu kirkonmiesten kritiikiltä, jonka mukaan useampi avioliitto ei ole sopivaa, vetoamalla mm. siihen kuin monilla pyhillä miehilläkin on tunnetusti ollut useita vaimoja ja kuinka on parempi naida kuin palaa.
Alysonin oma kertomus sijoittuu kuningas Arthurin hoviin. Tarinan päähenkilö on ritari, joka on tuomiolla raiskauksesta. Kuningas ja laki olivat valmiita tuomitsemaan ritarin kuolemaan, mutta kuningatar puuttuu asiaan ja tekee ritarille tarjouksen, jonka mukaan tämä saa elää, mikäli onnistuu selvittämään mitä naiset eniten haluavat:
I grante thee lyf, if thou kanst tellen me
What thyng is it that wommen moost desiren.
Ritarilla on vuosi aikaa vastauksen löytämiseen ja henkensä säästämiseen. Hän kiertelee kyselemässä vastausta naisilta, joista jokainen vastaa eri tavalla ritarin suureksi epätoivoksi. Haasteen viimeisenä päivänä, paluumatkalla hoviin hän sattumoisin törmäsi vanhaan eukkoon, joka lupasi oikean vastauksen, joskin sillä ehdolla että ritari tekisi vastapalveluksena mitä ikinä hän pyytäisi. Ritari lupasi ja sai vastauksen vietäväksi kuningattarelle: naiset tahtovat olla itsenäisiä suhteessa aviomiehiinsä, ”wommen desiren to have sovereynetee”. Tästä oli samaa mieltä jokainen hovin nainen!
Ritarin henki oli pelastunut ja tuli vastapalveluksen aika. Vanha eukko, jota oli vieläpä kuvattu varsin rumaksi vaati päästä ritarin vaimoksi. Pitkin hampain ritari suostuu avioliittoon, mutta kohtelee vaimoaan kovin kylmästi hääyönä ja torjuu tämän vastenmielisenä. Vaimo vastaa kuinka vanhuuden rumuudessa on puolensa: ryppyistä eukkoa ei vikittelisi muut miehet toisin kuin kaunista neitoa. Hän antaa aviomiehelleen kaksi valittavaksi vaihtoehtoa: joko vanha ja uskollinen vaimo tai kaunis, nuori neito vierailijoiden viet(elt)ävänä. Ritari pyytää viisasta vaimoaan tekemään valinnan puolesta ja kas, samalla tuli vetäneeksi oikeasta narusta. Hän kun tuli antaneeksi määräysvallan vaimolleen ja näin toteuttaneen kaikkien naisten toiveen, sai hän palkakseen kauniiksi neidoksi muuttuneen vaimon! Häpi end!
Tarinat näkyvät myös kaupungin kadunnimistössä, mukana itseoikeutetusti myös Alysonimme.
Vaikka tarinat eri kieliversioina on melko helposti saatavilla Internetistä, innokkain voi ehkä haluta tekstin itselleen perinteisessä kirjan muodossa. Vaikka täältä:
(Os. 6 Beer Cart Lane)
Artikkelikuvassa (ylinnä) kukkaloistoa Westgate Gardens -puistosta, ainoan keskiajalta säilyneen kaupunginportin kyljestä. Sama portti johdatti kaupunkiin myös lontoolaismatkaajat. Kuvassa Westgate kaupungin puolelta nähtynä.
Lähteet linkeissä