Arkistojeni kätköstä löytyi vanha Roomalainen arki -opintopiirin esitelmä imettäjistä Roomassa. Olen esitelmöinyt aiheesta näemmä 2.5.02.

Valitettavasti jutusta ei löydy viitteitä tutkimuskirjallisuuteen, jota olen käyttänyt apuna. Tärkein näistä lienee  K. Bradleyn, ”Wet-nursing at Rome: a study in social Relations” teoksessa B. Rawson (ed.) The Family in Ancient Rome: New Perspectives, London 1986, 201-29

Historiaa

Roomalaisia pikkulapsia ruokki hyvin usein joku muu nainen kuin hänen biologinen äitinsä. Imettäjien käyttö oli toki vanhempaa perua ja roomalaiset omaksuivat tavan todennäköisesti kreikkalaisilta. Historiasta tapa tunnetaan niin Egyptistä kuin Babyloniastakin, ja Raamatussakin on mainintoja imettäjän käytössä. Etruskiäitien kerrottiin itse imettäneen lapsensa, eikä varmuudella tiedetä kuinka yleinen tapa oli Rooman varhaishistoriassa. Mytologia mainitsee mm. Romulusta ja Remusta ruokkineen naarassuden, jonka hahmon jotkut ovat tulkinneet lapset löytäneeksi prostituoiduksi (lupa = naarassusi, ilotyttö)

 Nimitykset

Imettäjän ensisijainen latinankielinen nimi on nutrix, josta on tavattu myös maskuliinimuotoista nutritor-nimitystä. Sana on sukua sanskriitin snauti-verbille, joka merkitsee äidinmaidon valumista. Nimityksellä siis tarkoitettiin ensisijaisesti imettäjää, mutta myös lapsen hoitajaa ja kasvattajaa (myös kuvainnollisessa merkityksessä). Myös nimitystä altrix käytettiin tarkoittamaan imettäjää, hoitajaa, kasvatusäitiä. Joskus erotuksena imettäjästä voitiin käyttää lastenhoitajasta termiä assa nutrix, eli ”kuiva imettäjä”.

Kirjallisuus kertoo

Useat roomalaiset kirjailijat mainitsevat imettäjän käytön. Useimmat mieskirjailijat vastustavat tapaa, ja korostavat äidin antaman rintaruokinnan tärkeyttä. Mainintoja imettäjistä löytyy niin Cicerolta kuin Tacitukselta (”germaaniäidit ruokkivat itse lapsensa, eivätkä antaneet näitä hoitajien huostaan” Germania 20.1.) sekä uselta muiltakin kirjailijoilta. Aulus Gelliuksen Noctes Atticae -teoksessa Favorinus-nimnen filosofi pääsee pitämään palopuheen äidin antaman imetyksen puolesta. Yksi tärkeimmistä lähteistä on kuitenkin kreikkalaisen, joskin Roomassa toimineen lääkärin Soranoksen gynegologinen teos, jossa hän seikkaperäsiesti esittelee hyvän imettäjän kriteereitä.

Kirjallisuus kertoo siis melko hyvin tilanteesta ylempien kansankerrosten keskuudessa myöhäistasavallan ajasta eteenpäin. (edit 2016: miesten kautta!)

Piirtokirjoitukset lähteenä

Rooman kaupungista löytyneet piirtokirjoitukset vahvistavat kirjailijoilta saatua kuvaa: imettäjät olivat suuressa suosiossa yläluokan perheissä. Piirtokirjoitukset kertovat kuitenkin myös, että alempien luokkien, jopa orjien lapsia imetettiin. Piirtokirjoitukset paljastavat myös, että käytäntö oli tunnettu myös silloin kun lapsen äiti oli elossa.

Syitä

Miksi imettäjiä sitten käytettiin? Osittain tietenkin ns. luonnollisista syistä. Naiset kuolivat hyvin usein synnytykseen tai pian sen jälkeen. Äiti saattoi olla muuten fyysisesti kykenemätön lapsen ruokkimiseen:  ongelmia maidontuotannossa, synnytyksen jälkeinen heikkous. Äiti saatettiin erottaa lapsestaan, esim. orjan ollessa kyseessä omaisuuden myynnin yhteydessä, tai avioerossa, jolloin lapset jäivät isälle. Myös psyykkiset syyt saattoivat tulla kysymykseen, esim. jos raskaus oli seurausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä (spekulaatiota).

Entä tilanne, jolloin äiti oli elossa? Antiikin kirjailijat ja modernit tutkijat ovat selittäneet tapaa useilla eri tekijöillä: turhamaisuus, pelko muotojen ja sosiaalisen elämän menetyksestä, lapsikuolleisuus suuri, ei haluttu kiintyä pikkulapseen, jonka selviämisestä ei takeita. Lapsen arvo? Yläluokalla oli käytössään varoja, joilla palkata imettäjä, mukavuudenhalu, paljon työvoimaa tarjolla.  Monet äidit olivat myös hyvin nuoria. Imetystä pidettiin ruumiillisena työnä, joka ei sovi ylhäiselle naiselle, toisaalta imetys mainitaan naisen hyveenä, virtuksena, joten tämä hieman ristiriitaista. Toisaalta Soranos mainitsee, ettei äidinmaito oe soveliasta lapselle ensimmäiseen 20 päivään, jolloin imettäjän käyttö olikin välttämätön. Soranos huolehti myös äidin kunnosta, hänen mukaansa imettävä äiti ei selvinnyt raskauden ja synnytyksen vaivoista. Imetyksen raskautta ehkäisevä vaikutus tunnettiin, lisääntymishaluiset naiset varmaankin halusivat jättää imetyksen vähemmälle.

Orjalapselle imettäjän hankki omistaja. Mahdollisesti tähän oli syynä halu ”maksimoida” orjasta saatu tuotto: äidin työ keskeytyi imetyksen vuoksi, ja jos toinen orja piti huolta sekä omasta, että toisen naisen lapsesta, saattoi  äiti saattoi siis palata takaisin työhön, tai tulla uudelleen raskaaksi. Kotona syntyneitä orjia suosittiin, heitä oli siis tuottoisaa kasvattaa.

Imettäjän sosiaalinen asema

Kirjallisuudesta saadaan tietää, että imettäjän työ oli kunniallinen ammatti vapaalle, köyhälle naiselle. Ilmettäjät olivatkin usein vapaita, vaikkakin vaatimatonta sukua. Imettäjänä saattoi hyvinkin toimia myös perheeseen kuuluva orjatar tai perheen entinen vapautettu orja. Tarkasti ei tunneta, mistä imettäjän palveluita saatettiin vuokrata, vaikka Festus mainitsee Forum Holitoriumilla sijaitsevasta Columna Lactariasta. Imettäjän ja työnantajan välille tehtiin työsopmus, joita on säilynyt roomalaisesta Egyptistä. Tehtävät määriteltiin tarkkaan, imettäjälle saattoi kuulua myös muita lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyviä tehtäviä. Työsopimuksen kesto vaihteli yleensä 6 kk. ja 3 vuoden välillä.  Digesta-lakikokoelma kertoo tilanteista, joissa imettäjän palkanmaksusta on tullut riitaa.

Ihanteellinen imettäjä

Soranos kuvailee hyvin tarkasti imettäjän hyviä ominaisuuksia: hyvä ulkomuoto ja hyvä väri olivat tärkeitä. Imettäjän tuli olla synnyttänyt mielellään kaksi-kolme kertaa, ja maidon tuli olla erittynyt jo muutaman kuukauden ajan. Siveyttä ja raittiutta arvostettiin, vaikka viininjuonti ei ollut täysin kielletty imettäjiltä, niin kuin ei odottavilta äideiltäkän. Imettäjällä oli myös kasvatusvelvollisuus. Imettäjille annettin liikuntaan ja ruokavalioon liittyviä ohjeita. Aina imettäjät eivät kuitenkaan täyttäneet ihanteita: juopot ja huolimattomat imettäjät saivat osansa kirjailijoden kritiikistä. Kapaloiden vaihtokaan ei kirjallisten lähteiden mukaan ollut lapsenhoidossa itsestäänselvyys. Imettäjän ominaisuuksien uskottiin siirtyvän lapseen maidon välityksellä. Toisaalta, eihän oman äidin hoitokaan takaa välttämättä lapselle parasta hoitoa. 

Rintaruokinnan vaihtoehtoja

Tuttipulloruokintakin tunnetaan, joten myös miehet saattoivat osallistua lapsen ruokintaan. Tuttipullon virkaa toimitti esim. nokkamuki tai nahkainen tuppi. Piirtokirjoitukset paljastavatkin Roomasta erikoistapauksen, jossa pariskunta (Aurelia Soteris ja Mussius Chrysonicus) markkinoi lastenhoitopalveluitaan nimekkeellä nutritores lactanei.

Imettäjät ja imetettävät

Useat piirtokirjoitukset ja kirjalliset lähteet kuvaava imettäjän ja hoidokin lämpimiä väleitä. Todisteita neutraaleista tai huonoista väleistä ei ole jäänyt. Koska imettäjät tuskin pystyivät vaikuttamaan hoidokkinsa valintaan, voidaan olettaa, ettei imettäjä aina ollut suunnattoman ihastunut hoidettavaan lapseen. Joissan tapauksissa imettäjän ja lapsen välille on kehittynyt elinikäinen kiintymys, mutta on luultavaa, että palkattu, köyhä imettäjä jotui jatkamaan palvelukseen toisaalle työsuhteen päätyttyä. Koska imettäjälle kuului myös kasvatuksellisia tehtäviä, sekä muita hoitotehtäviä, saattoivat imettäjä ja hoidokki tutustua hyvin. Joskus imettäjä toimi imetysajan jälkeen tyttölapsen esiliinana, siis lapsen hoitajana melko pitkään vauvaiän jälkeen.

 

Vastaa