Mitä tulee mieleen sanasta museo? Vitriinitolkulla pölyisiä esineitä ja kiukkuisia tätejä niitä vahtimassa? Älä koske mihinkään, opettele satamäärin vuosilukuja pyttyjen, peilien ja pystien pikkuruisista kuvauskylteistä ja katsele hieman lisää pyttyjä? Tällaisen kokemuksen tarjoaa mm. jo aiemmin mainittu Firenzen arkeologinen kansallismuseo. Alkuun täytyy toistaa se, jota jo sanoin: esillä oleva materiaali on ihan mahtavaa. Mutta esillepanossa on paljon toivomisen varaa: puolet museon tarjonnasta jää ymmärtämättä, sillä esittelytekstejä ei juuri ole, eikä esineet saa ympärilleen kontekstia, johon ne kuuluisivat. Myös museorakennuksen voisi remontoida, ainakin laittioita peittävät nuhjuiset kokolattiamatot voisi vaihtaa! Täällä henkilökunta komentaa jämäkästi harvalukuista kävijäkuntaa. En kyllä usko, että koululapsia innostetaan museoiden ystäviksi firenzeläisellä metodilla, ts. haukkumalla innostuneesti puhua pulputtavat oppilaat pataluhiksi ja häpeäpilkuiksi: ettäs kehtaavat, museossa kun pitää olla hiljaa!

Ulkoasultaan huomattavasti viehättävämpi museo on Rooman kansallismuseoihin kuuluva Palazzo (niin, ei näistä palatseista täällä eroon pääse) Massimo alle Terme. Vaikka esillepano onkin jokseenkin perinteistä, niin se on ainakin kaunista, raikasta ja jokseenkin ilmavaa: nähtävää on paljon, mutta roinaa ei ole liikaa. Myös esillä oleva materiaali on estetiikan ystävän mieleen. Täällä on tarjolla mm. Villa della Farnesinan freskot (mielestäni kauneimmat esimerkit roomalaisista seinämaalauksista) sekä ns. Villa di Livian puutarha-aiheinen seinämaalauskokonaisuus. Jännittävimpiä nähtävyyksiä ovat roomalaiset kalenterit, (mm. ns. Fasti Antiates), marmoriin hakatut piirtokirjoitukset juhlapäivineen. (Roomalaisista juhlapäivistä kiinnostuneen kannattaa lukea mukavan kepeä, mutta informatiivinen A.Kivimäki: Roomalainen kalenteri.)

Muuten tarjolla on marmoripäitä (etenkin keisarillisia), kuuluisa Augustuksen patsas, jossa herra on naamioitunut ylipapiksi (togan lieve peittää pään, jotta uharaustoimitus sujuisi suotuisasti ilman häiritseviä ja pahoja ääniä ym.), Nemi-järveltä löytyneen laivan jämät; laivan puuosat paloivat jo ajat sitten museopalossa (ilmeisesti jossain Nemi-järven seudulla), nyt nähtävänä enää metallisia osia, monivärisiä mosaiikkeja sekä useita viehkoja seinämaalauksia. Kaiken kaikkiaan kaunista, vaikkei ehkä museologiselta kannalta mitenkään uutta, edistyksellistä tahi erikoista.

Vaununajajia:

Museologian uudet tuulet puhaltavat Laviniumin museossa, n. 30 kilometrin päässä Roomasta (Pratica di Mare/Pomezia).

Paikkakunta on Rooman historian kannalta merkittävä siinä mielessä, että myyttisen tarinan mukaan roomalaisten kantaisä, Troijan tuhosta ainoana pelastunut Aeneas (Aineias) , rantautui Italiaan juuri täällä. Tarinan on tehnyt kuuluisaksi Vergilius eepoksessaan Aeneis, jota voi lukea myös suomeksi peräti kahdesta eri käännöksestä (suomentajina Alpo Rönty sekä Teivas Oksala).

Laviniumin arkeologinen museo on pieni, eikä sinne ole riittänyt valtaisia pytty/patsasmääriä vitriineihin suljettaviksi (itse asiassa osa alueen kaivauksista löydetyistä esineistä on em. Palazzo Massimossa). Museo onkin panostanut uuteen tekniikkaan alueen historian esittelemiseksi. Viidestä salista ensimmäisessä tosin on (varsin mielenkiintoisia) patsaita arkaaisesta pyhäköstä, joka oli Minerva Tritonialle omistettu.

Paikalta on löytynyt useita patsaita, jotka esittävät etenkin uhraavia tyttöjä ja naisia pyytämässä jumalattarelta onnea alkavalle avioliittotaipaleelle tai hedelmällisyyttä. Muissa saleissa on esillä naisten esineistöä ja läheltä löytyneen sankarihaudan ennallistus sekä mm. kuvaus Aeneaan tulosta Italiaan. Kuvauksessa on käytetty hyväksi videota, jossa ennallistettu muinaisen laivan purjehdus Italian rannikolla, mukana on myös kolmiulotteinen mallinnus pronssikautisen laivan rakennuksesta (varsin havainnollinen!).

Museokierroksen jälkeen pääsimme tutustumaan läheiseen kulttialueeseen, jossa mm. 13 monumentaalista tuffialttaria sekä em. sankarihauta: alunperin 600-luvulla eKr. rakennettu hautamuistomerkki, josta myöhemmin (ja useiden muutostöiden jälkeen)  tuli Aeneaalle omistettu kulttipaikka (ns. heroon).

Tämän museo/rauniokierroksen jälkeen nautittiin herkullinen lounas Pratica di Maren ”borgossa”, joka osoittautui viehättäväksi, joskin muutamaa ravintolaa lukuunottamatta hylätyksi pikkukyläksi.

2 thoughts on “Museologian mallioppilaat ja menneisyyden haamu

  1. Sä oot just hyvä museotyyppi, varmasti kaikkien museotätien mieleen :)! Mut toi on just niin totta, ettei joku yksi pysti lasivitriinissä voi kauheasti liikuttaa, jos ei yhtään tiedä miksi se on siellä ja mihin se liittyy.
    Ja muuten, pitäskö mun nyt lähtee uhrailee jotain, että tulis onnea avikseen? Voisin uhrata yhden meetvurstileivän mahajumalille öpaut ny.
    Nähdään kohta!

  2. Uhraamaan ja heti! Esim. granaattiomenoita tai Lostarin naamavippi. Tai ei ehkä sittenkään. Ajat ja tavat, muuttuneita on.

Vastaa