Vilkaisu vanhaankaupunkiin

Århusin oma Seurasaari, Den Gamle By on suomalaisverrokkiaan huomattavasti kaupunkimaisempi ja ehdottomasti ulkomuseoiden aatelia! 1900-luvun alussa perustettuun museoon on tuotu rakennuksia Tanskan eri kolkista. Talot on aseteltu muistuttamaan ihka oikeaa kaupunkirakennetta kaartuvine kujineen, toreineen ja mukulakivikatuineen. Vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1500-luvulta ja suurin osa vanhimmista taloista on varsin ihastuttavia ristikkotaloja, kuten kansikuvassa. Ihan viikinkiajalle ei…

Read More

Viikinkien Aros

Tervetuloa Aarhusin, eli Tanskan omaan Joensuuhun. Aarhusin historia ulottuu kauas menneisyyteen viikinkiajalle, jolloin paikkakunnan nimi oli Aros, jokisuu. Jokien laskukohdat ovat erityisen sopivia kauppa- ja asutuspaikoiksi, joten vastaavan nimisiä asutuskeskuksia tunnetaan moniaalta. Itselleni (toistaiseksi) läheisin on tietenkin Rooman satamakaupunki Ostia, jonka nimi on peräisin suuta sekä ovea merkitsevästä ostium-sanasta. Myös Aros-nimen loppu-os on suku latinalle….

Read More

Canterburyn tarinoista

Canterburyn asema englantilaisessa historiankirjoituksessa perustuu etenkin kaupungin katedraalin asemaan arkkipiispan istuimena. Murhatun Thomas Becket -piispan jäänteet houkuttelivat ihmisiä vierailemaan mahtipyhäkössä kaukaakin. Keskiajalla Canterbury olikin yksi läntisen maailman merkittäviä pyhiinvaelluskohteita ja Roomaan suuntaavan Via Francigena -pyhiinvaellusreitin lähtöpaikka. Toiviomatkaamiseen on kietoutunut myös tärkeä osa englanninkielisen kirjallisuuden historiaa, nimittäin 1300-luvulla eläneen Geoffrey Chaucerin [n. 1328-1400] merkkiteos Canterburyn tarinoita….

Read More

Kristillinen Canterbury

Kristinusko kävi kääntymässä Britanniassa jo roomalaisaikana, mutta varsinaisesti kristillisen kirkon tarina saarella alkaa varhaiskeskiajalla, 500-luvun lopulla. Englantilaisen kristinuskon kehtona voidaan pitää nykyistä kotikaupunkiani Canterburya, jonka arkkipiispa onkin anglikaanisen kirkon pääjehu (vain monarkki on maallisessa hierarkiassa korkeammalla). Arkkipiispan työympäristönä on komea katedraali, jonka historia juontuu aina 590-luvulle, kristinuskon toiseen tulemiseen. Paavi Gregorius I (myös tunnetaan lisänimellä…

Read More