Gianicolo-kukkulalla, ei kovinkaan kaukana Villa Lantesta sijaitsee valtavan kokoinen puisto nimeltään Villa Doria Pamphilj. Kuten nimestä voi päätellä, on puisto levittäytynyt kauniin huvilarakennuksen ympärille.

Puisto on parhaimmillaan kevään vihreydessä, mutta houkuttelee myös loppukesästä perheitä kävelylle ja innokkaita kuntoilijoita lenkille. Lenkkipolkua riittää, puisto on (Wikipedian mukaan) kooltaan vaatimattomat 1.8 km2

Puistossa voi myös pelata palloa, kuten tehtiin keväällä 2005 (en ole tällä reissulla ottanut kameraa puistoon mukaan), mukana Ilkka Kuivalainen, Miikka Tamminen ja minä:

Kuva: Tanja Myller

Doria Pamphiljin ruhtinassuvulta on peräsin toinenkin arvokas roomalainen käyntikohde: perheen palazzo ja arvokas taidekokoelma Galleria Doria Pamphilj Via del Corsolla, aivan Piazza Venezian tuntumassa.

Gallerian kokoelmiin kuuluu teoksia varsin tunnetuilta nimiltä, joukossa mm. Caravaggion ja Tizianon töitä. Myös palatsi itsessään on näkemisen arvoinen, kattomaalaukset ja kullatut huonekalut ovat hurmaavan pömpöösejä etten jopa sanoisi että krumeluureja. Valitettavasti museossa ei saa valokuvata, joten omaa todistusaineistoa ei ole tarjolla. Pienenä miinuksena on mainittava taideteosten ripustuksen ja valaistuksen (ikuinen?) ongelma: varsinkin suurimmat teokset, jotka on sijoitettu seinien ylimpiin osiin näkyivät huonosti niistä heijastuvan valon takia.

Monumentaalimaalausten ohella taideteosten kuva-aiheissa on myös ilahduttavasti maanläheisempiäkin teemoja. Oma suosikkini on mestari, jonka muotokuvissa päähenkilöt on kuvattu kynttilän valossa, ikuistettuna mm. itseltään kirppuja nyppivä tyttö (vaikkakin tämän tämän nimenomaisen aiheen onnistuin bongaamaan ainoastaa postikortissa…).

Päätin tällä Rooman-reissulla antaa myös antiikkia myöhäisemmälle Roomalle aikaani. Ensikatsaus 1400-1600 luvun taiteeseen ja palatsiarkkitehtuuriin teki vaikutuksen, joten jatkoa seuraa.

Täytyy tosin myöntää, että antiikintutkijana kokoelman tutuimmalta teokselta tuntui tietenkin Nicolas Poussinin kopio / tribuutti / pastissi Nozze Aldobrandini -nimellä tunnetusta roomalaisesta freskosta!

One thought on “Doria Pamphilj -suvun vieraana

Vastaa