Arachnen verkossa
Kreikkalaisessa mytologiassa Arakhne oli jumalatarta uhmaava neitonen, joka sai rangaistuksekseen muuttua hämähäkiksi. Hämähäkkinainen on antanut nimensä myös pohjoismaiselle antiikintutkimusverkostolle, joka on keskittynyt etenkin nais- ja gender-tutkimukseen. Tammikuun lopulla Arachne järjesti Roomassa, Ruotsin ja Suomen instituuteissa, työpajan, jonka aikana kuultiin useita mielenkiintoisia esitelmiä roomalaisesta perheestä ja perheenjäsenten muistamisesta kirjallisuudessa, piirtokirjoituksissa ja muistomerkeissä. Workshopin kuunteluoppilaana sain tutustua…
Read More