Kävin Suomessa. Matka ajoittui joulukuun alkuun, niin että ehdin hyvin takaisin Roomaan jouluksi (mutta se onkin sitten oma tarinansa, kerron siitä lisää kunhan se on saatu juhlittua!). Tämän pikkujoulureissun ensisijainen tarkoitus oli juhlia rakkaan siskoni Mirjahiinin (joka seikkailee mm. näillä sivuilla esim. nimillä Mömösä, Moina tahi Miimi) avioitumista yhden konsultin kanssa. Vähänkö nastat kemut. Hyvää ruokaa ja juomaa ja satumaisen ihana morsian ja siis hei sulho – nätti ku sika pienenä! Ja niin kivoja vieraita ja tietenkin armotonta jorausta aamuun asti. Parhaat tanssikengät oli jalkaansa laittanut tätini Lilu, joka jaksoi vielä juhlia, kun esim. allekirjoittanut oli jo lepuuttamassa silmiään juhlapaikan sohvalla. Liluhan tietenkin tunnetaan Stadin parhaan diskon (K-50) seremoniamestarina. Ja sanoinko edellisessä kirjoituksessa, että jatkoimme aamuviiteen? Pyhpah, puoli kuudelta poistui viimeinen taksi paikalta.
Kiitos M&J!
Eikä tässä vielä kaikki. Samaan aikaan toisaalla (tai ainakin melkein) vietettiin myös erään hyvän ystäväni häitä perhepiirissä. Odottelen tässä kutsua kaverijuhliin…
Muuten reissu lipsahti etenkin syömisen puolelle. Kun tuli italialaista ruokaa kehuttua, niin pakkohan on mainostaa myös suomalaisherkkuja. Terkkuja pääministeri B:lle (joka tätänykyä kai voi syödä vain pehmeää ruokaa etuhampaiden puutteessa…hah): suomalainen ruoka on HYVÄÄ! Esim. mamman lihapatojen antimet (jouluruokia) ja ravintola Karljohanin lipikala-illallinen maittoivat. Jälkimmäisessä tarjolla kalan kanssa oli paitsi perinteinen valkokastike myös mm. mustajuurta, norjalaista vuohenjuustoa ja ihraa. Niin just, sitä ihteään, pekonin kanssa… Ja oli juuri niin hyvää kuin voisi kuvitella. Muuten nautiskelin erinäisissä kokoonpanoissa vähän belgialaista, vähän texmexiä ja hieman espanjalaista ruokaa. Tai itse asiassa aika paljon kullakin kerralla.
Kiitos lipikalaseuralle kutsusta sekä muille ystäville hyvästä seurasta!
Punaviinin suomalaiseen hintaongelmaankin on jo kehitetty parannusta: viini nimeltä S-etukortti. Sitä saa vähän joka kuppilasta ja hinta on huomattavasti edullisempi kuin mitä niiden muiden hyllyllä nököttävien viiniraukkojen hintalappuihin on merkitty. Näin meitä viedään kuin pässiä narussa, ja koko Suomi juo samaa punkkua etelästä pohjoiseen. Tästä murinasta huolimatta aion kyllä hankkia tuon maagisen kortin, juuri näiden pirskahtelevien etujen tähden. Silloinhan siitä ei voi saada aikuisuuspisteitä ystäväni-kirjan kyselyssä, eihän?
Koko matka oli siis huikea menestys. Ja yksi kohokohta vielä mainittava: elävä pehmolelu Vanttu oli ottamassa vastaan kun saavuin kotiin.
Ja noh, tein ihan vähän töitäkin, mm. kopioin kirjoja, säädin artikkelin kanssa (ja olin ihan professorin puhuteltavana asian johdosta…) ja osallistuin Pompeji-projektin kahteen kokoukseen. Totuuden nimissä on kyllä mainittava, että jälkimmäiset olivat pikkujoulut 😉