Hutkimusmatkan saldoa

Vajaat kaksi viikkoa takana ja lähes 20 pompejilaistaloa tutkittu. Herculaneumissa ehdin käydä yhden kerran, ja sekin jäi turistikierrokseksi, sillä tutkimuslupaa ei vielä irronnut. Työt sujuivat melko jouhevasti, ainoastaan muutamana päivänä pompejilaisvartijat keksivät vitkutella sisäänpääsyä lukittuihin kohteisiin tai suorastaan kehottivat tulemaan myöhemmin uudestaan, sillä paikalla ”ei ollut henkilökuntaa” ovia avaamaan… pyhpah. Sosiaalinen elämä vilkastui hieman toisella…

Read More

TÖITÄ, TÖITÄ

Ensimmäinen viikko on ainakin toistaiseksi sujunut mainiosti; olen jatkanut tutustumista pompejilaisten elämään ja asumismuotoihin. Samalla olen tehnyt tuttavuutta Regio I:stä vahtaavien vartijoiden kanssa, eikä siellä ainakaan enää kysellä lupalappujen perään. Harmikseni en ole kyllä törmännyt ranskalaisten ohella muihin tutkimusryhmiin, joten sosiaalinen puoli ja verkoistoitumissuunnitelmat ovat jääneet vähemmälle. Internet-kahvilan löytäminen on osoittautunut myös yllättävän hankalaksi, eikä…

Read More

BUON LAVORO

Ensimmäisenä työpäivänä jänskätti. Muodollisuudet sujuivat kuitenkin varsin nopeasti ja kivuttomasti. Lupalaput käteen parin toimiston kautta ja eikun hommiin. Ja kun vihdoin olin päässyt työn kimppuun, niin kaikki olikin vallan hauskaa. Tästähän olen aina haaveillut (tai ainakin niin kauan kun olen ymmärtänyt hyvän päälle)! Ensimmäinen talo, johon tutustuin oli ns. Casa di Fabbro Pompejin regiossa I….

Read More

TUTKIMUSMATKA osa 2.

Jatko-osa, reissun ensimmäinen varsinainen päivä koostui seuraavista asioista: Bussi 75 Monteverdestä Termini-asemalle, pihtailua lipunostossa ja paikka regionale-junaan, joka pysähtyy joka ikisellä pikkuasemalla, kiroilua paikallisjunan huonon penkin vuoksi, iloinen ylläri paikanvaihdoksen yhteydessa: puuduttava istuin ei olekaan rangaistus halvan lipun ostajalle, vaihto Napolissa Circumvesuviana-junaan, majoituksen löytäminen Pompejissa (kiitos Sannan asunto löytyi ongelmitta), majoittuminen signora Imperatoren arkeologi-kortteeriin, joskin…

Read More

TUTKIMUSMATKA osa 1.

Lähes kuukausi takana Roomassa-oloa. Päivät ovat kuluneet mukavasti artikkelia kirjoittaessa, kaupungilla kulkiessa, hikoillessa, netissä surfatessa sekä tutustuessa muihin Villa Lanten asukkaisiin, joiden kanssa olen käynyt useaan otteeseen illastamassa Trasteveressa. Tähän mennessä läpikäymieni nähtävyyksien kohokohdat onkin jo blogissa esitelty. Seuraavana vuorossa on vajaan kahden viikon reissu Pompejiin, alkaen huomenna ma. Olen varannut (ainakin toivottavasti…) itselleni alivuokralaishuoneen…

Read More

Case Romane

Rooman kaupungissa on säilynyt vain muutamien antiikinaikaisten yksityistalojen jäänteitä ja niinpä roomalaistalojen arkeologinen tutkimus onkin keskittynyt Napolinlahden alueen arkeologiseen aarreaittaan, etenkin Pompejin ja Herculaneumin kaupunkien jäänteiden tulkitsemiseen. Niistä muutamista Roomassa sijaitsevista antiikin asumusten jäänteistä tunnetuimmat lienevät Augustuksen ja tämän rouvan Livian nimissä kulkevat yksityistalot Palatium-kukkulalla. Samoilta seuduilta tunnetaan myös muutaman muun yksityisen kodin jäänteet. Tuntemattomamasta…

Read More

E.U.R, EUROMA(a)

Viime viikon kohokohtiin kuului ehdottomasti nilkkavaivaisen museo-/ulkomuseo-/kauppakeskuskävely E.U.R.issa, tuossa Mussolinin ajan fasistisen kaupunkisuunnittelun ”riemuvoittona”pidetyssä Rooman kaupunginosassa. Kaupunginosa julistaa kansalle, että osaa se italialainenkin arkkitehti käyttää viivotinta. Ja että värit ovat turhia. Yksi kolhoimmasta päästä alueen rakennuksia on Museo della Civiltà Romana joka on jälleen täydellinen kohde laiskalle Rooman-kävijälle: kaupungin historian valitut palat on koottu museoon…

Read More

Kahviaivot

Italiasta saa maailman parasta kahvia. Uskallan väittää näin, vaikken olekaan testannut suurinta osaa maailman kahvitarjonnasta. Pantheonin tuntumassa kahvimaailman kärkisijoista kilpailee kaksi kuuluisaa kahvipuoluetta: Sant’Eustachio Il Caffè (os. Piazza Sant’Eustachio, 82) sekä La Casa del Caffè l. CaffèTazza D’Oro (os. Via degli Orfani, 84) Koska ihmisellä ei kuulemma voi olla kahta rakastettua yhtäaikaa on valittava puolensa….

Read More

Doria Pamphilj -suvun vieraana

Gianicolo-kukkulalla, ei kovinkaan kaukana Villa Lantesta sijaitsee valtavan kokoinen puisto nimeltään Villa Doria Pamphilj. Kuten nimestä voi päätellä, on puisto levittäytynyt kauniin huvilarakennuksen ympärille. Puisto on parhaimmillaan kevään vihreydessä, mutta houkuttelee myös loppukesästä perheitä kävelylle ja innokkaita kuntoilijoita lenkille. Lenkkipolkua riittää, puisto on (Wikipedian mukaan) kooltaan vaatimattomat 1.8 km2 Puistossa voi myös pelata palloa, kuten…

Read More